Kamomilla

Yrtin kamomilla tieteellinen nimi, esiintyvyys luonnossa ja viljely

Kamomilla eli kamomillasaunion (tieteelliseltä nimeltään Matricaria chamomilla) nimi tulee kreikankielisestä sanasta ”chamimelon” (maaomena), joka viittaa kamomillan lehtien omenamaiseen tuoksuun. Kamomillan tyypillisin piirre on pysty, noin sentin korkuinen mykerö, joka muistuttaa hieman päivänkakkaran kukintoa. Mykerö on pehmeä ja ontto ja sen avulla kamomillan voi erottaa muista sitä muistuttavista kukista. Peltosaunio eli saunakukka muistuttaa kamomillaa.

Kamomilla

Kamomillasaunio kasvaa luonnonvaraisena Etelä- ja Keski-Suomessa, etenkin eräillä kaupunkimaisilla alueilla, mutta se on harvinainen kasvi. Kamomilla kuuluu kauppayrttien joukkoon.

Kamomillan viljely ei ole vaikeaa. Kamomillalle riittää tavallinen lämmin puutarhamaa ja maan pH tuli olla ainakin 6,6. Kamomilla tarvitsee typpeä kohtalaisen paljon, mutta typpeä enemmän kaliumia. Kamomillaa ei kannata viljellä liian kosteassa maassa eikä happamassa turvemaassa. Jos samalla pellolla kasvaa saunakukkaa, ei maa sovellu kamomillan viljelyyn. Kamomilla kestää hyvin kylmyyttä. Kamomillan kylvöaika on touko-kesäkuu tai vaihtoehtoisesti elo-syyskuu.

Käyttötavat

Kamomillasta voidaan tehdä hyvänmakuista yrttijuomaa (”teetä”). Keskiajalla kamomillaa suosittiin sen tuoksun takia. Kamomillaa voidaan käyttää myös hiusten värin kirkastamiseen ja parantamiseen. Kamomillasta saa virkistävän jalkakylvyn tai kokovartalokylvyn. Tuoksuöljyäkin kamomillasta saadaan. Niinpä kamomillaa voidaan käyttää sekä ulkoisesti että sisäisesti.

Lääkinnälliset vaikutukset

Kamomilla hoitaa lempeästi ihmistä eri tavoin. Kamomillateellä on rauhoittava vaikutus, joten se sopii hyvin iltajuomaksi ennen nukkumaan menoa. Unettomuuden hoidon lisäksi kamomillalla voidaan hoitaa ahdistuneisuutta. Pari kupillista kamomillajuomaa voi vähentää aspiriinin ja muiden kipulääkkeiden aiheuttamaa vatsan limakalvojen kulumista. Kamomillassa on bisabololia, joka ehkäisee kouristuksia eli rentouttaa ruuansulatuselimistöä ympäröiviä lihaksia ja kohtua auttaen kylläisyyden aiheuttamiin vatsakipuihin sekä kuukautiskipuihin. Ihottumiakin voidaan hoitaa kamomillalla.

Kamomillassa on kumariinia, joka on myrkyllistä maksalle, minkä lisäksi kumariini voi aiheuttaa syöpää. Niinpä kamomillateetä ei pitäisi juoda suuria määriä. Raskaana olevien naisten ei kannata nauttia kamomillaa, sillä kamomilla voi aiheuttaa keskenmenon aiheuttavia kohdun supistuksia.

Yrtin säilytys

”Kamomillatee” eli juoma kuivassa ja huoneenlämmössä. Öljy säilytetään Auringolta suojassa. Kamomillan öljypitoisuus laskee jopa 50 % huoneenlämmössä, kun taas kylmiössä se aleni vain 14-28 %. Paperipussissa säilytettynä kuivatut kamomillan kukat menettävät melkoisesti (77 %) öljypitoisuuttaan. Muovilaatikko on parempi säilytystapa kamomillan kukille, kun ne on kuivattu ensin.

kamomillatee

Yrtti maailmalla

Kamomilla kuuluu maailman myydyimpien yrttikasvien joukkoon. Muinaiset egyptiläiset nimittivät kamomillaa Auringon kasviksi ja käyttivät sitä malarian hoitoon ja uhrikasviksi jumalilleen. Antiikin kreikkalais-roomalaisten oppineiden Dioscorideksen ja Plinius vanhemman mukaan kamomilla on hyödyllinen rohdoskasvi. Kuuluisa lääkäri Galenos suositteli kamomillaa unettomuuden hoitamiseen.

Euroopassa kamomillaa on viljelty etenkin luostareiden ja apteekkien puutarhoissa. Keskiajan puutarhurit arvelivat, että kamomilla parantaa läheisyydessään kasvavat toiset kasvit.

Kansanlääkinnässä kamomillalla on hoidettu monenlaisia vaivoja ja kolotuksia eri maissa. Kamomillaa on myös Pohjois-Amerikassa ja siellä kamomillan avulla autettiin haavojen parantumista ja naistenvaivoista paranemista. Eklektikot huomasivat, että kamomilla tappaa tiettyjä bakteereita ja nopeuttaa palovammojen parantumista.

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *